Aikataulu | Avajaisseminaari | Amazing Design | Croquet with the queens | Tyylejä ja viestejä | Design tori | Forum Design | Info-piste


”Tyylejä ja viestejä – Mitä pukeutumisesi kertoo sinusta?” -valokuvanäyttelyssä esitellään eri-ikäisten ja eri tyylisten jyväskyläläisten pukeutumista. Kuvien ja haastattelujen pohjalta on syntynyt näyttely, jonka aiheena on pukeutumisella viestiminen. Pukeutumisellaan ihminen kertoo itsestään paljon, tahtoipa hän sitä tai ei. Näyttelyä varten kuvattuja henkilöitä on pyydetty pohtimaan oman pukeutumisensa viestinnällisyyttä ja yksi tarkoitus on laittaa myös näyttelyn katsojat pohtimaan mitä heidän pukeutumisensa kertoo heistä.

Näyttely on nähtävissä kauppakeskus Forumissa 19.–21.5.2010 välisellä ajalla, klo 9.00–21.00. Kuvat on haluttu tuoda sinne, missä jyväskyläläiset liikkuvat paljon, joten näyttelyyn voi tutustua vaivattomasti esimerkiksi shoppailujen lomassa. Näyttely on ilmainen.

Näyttely on osa kolmen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa vaatetusalaa opiskelevan nuoren opintoja. Kolmannen vuoden opiskelija Jenni Saarinen valokuvasi ja haastatteli jyväskyläläisiä ihmisiä osana kulttuuriprojektiaan. Ensimmäisen vuoden opiskelijat Dacil Paulin ja Suvi Rantapuska taas vastaavat näyttelyn järjestelyistä ja toteutuksesta osana markkinointiprojektiaan.

Jenni Saarinen vaatetusalan opiskelija/Jyväskylän ammattikorkeakoulu jenni.saarinen.kva@jamk.fi

6